-------------------------------------------------------------
Vaivihkaa vainottu
http://vaivihkaavainottu.freehostia.com/juttu.php
Vuosi 2001 aukesi eteen hienona ja houkuttelevana. Olin kahdeksantoistavuotias, ja helmikuun alusta muuttanut ensimmäisen kerran omaan vuokra-asuntoon. Olo tuntui todella aikuiselta. Aikaa tappaakseni lueskelin paljon nettifoorumeita, ja jäin koukkuun City.fi -sivuston foorumeihin. Siellä keskusteli kaikenlaisia tyyppejä, ja erityisesti minua huvittivat erään Dieterin (nimimerkki muutettu) heittämät, selvästi provokatiiviset läpät. Olin aivan varma että kyseessä oli vain tahallinen ihmisten ravistelu, koska eihän sellaista kukaan kirjoittaisi tosissaan, mitä Dieter kirjoitti. Joskus maaliskuulla ilmoitin sivustolla olevani Pro Dieter ja pidin kiukuttelijoita vain huumorintajuttomina yksilöinä. Provoilu oli minusta tuohon aikaan hauskaa luettavaa, ja halusin tutustua tuohon Dieteriin, koska arvelin hänellä olevan samanlainen huumorintaju kuin mitä itsellänikin oli.
Rupesin lähettelemään Dieterin kanssa sähköposteja. Koska niissä Dieter ei ollut samanlainen riekkuja kuin foorumeilla, päättelin arvioni osuneen oikeaan: foorumien tekstit olivat pelkkää läppää. Kerroimme toisillemme oikeatkin nimemme, eikä siihen aikaan hänen oikea nimensä sanonut minulle mitään. Dieter oli puolessa välissä neljääkymmentä oleva turkulainen kielenkääntäjä, joka mainitsi erikoisharrastuksekseen monet pienet ja kuolevat kielet, kuten ylä- ja ala-sorbin, mutta aivan erityisesti iirin. Juttelimme sähköposteissamme saksan kielestä ja kieliopista, kirjallisuudesta ja ajankohtaisista asioista, sitä tavallista. Emme vaihtaneet valokuvia, siihen aikaan digikamerat olivat harvinaisia ja kalliita, enkä minä kuvaa osannut kaivatakaan.
Jossain vaiheessa Dieter sanoi ihastuneensa, ellei peräti rakastuneensa minuun. Kyllä se minua hiveli ja kovasti: kolmevitonen mies piti minua, 18-vuotiasta tyttöä vertaisenaan. Sen seurauksena syttyi minunkin ihastukseni, vaikka nyttemmin en osaa sanoa että ihastuinko siihen että minuun oltiin ihastuneita, vai ihastuinko itse ihmiseen. Teininä kun ei pääkoppa aina välttämättä tee mitään järkeviä asioita. Siitä syntyi sitten pieni ja sokea nettiromanssi, mutta melkoisen viaton sellainen. Keskustelimme edelleen samoista aiheista, mutta loppuun piti laittaa ne pusipusit ja rakkaudentunnustukset. Sellaista söpöä ja viatonta.
Loppukeväästä aloin puuhata ystäväni kanssa muuttoa Tampereelle. Liftasimme sinne ja yövyimme erinäisten tuttaviemme ja kaveriemme luona. Minun ihastukseni Dieteriin oli kovasti laantumaan päin, mutten tiennyt miten olisin sanonut sen hänelle, hän kun tuntui menevän suunniltaan jo siitä, kun en vastannut tietyssä ajassa hänen sähköposteihinsa. En kuitenkaan jaksanut murehtia asiaa, kun muutto Tampereelle välkkyi mielessä, kunnollinen lähtö maailmalle! Dieter ehdotti, että kun kerran olin sen verran lähellä, niin enkö tulisi häntä tapaamaan Turkuun. Mietin asiaa ja se tuntui ihan ookoolta, käydä katsomassa millaisen henkilön kanssa olin meilaillut.
Sain tuttavaltani kyydin Turkuun. Olimme sopineet tapaamispaikan ja että olisin Turussa viikonlopun. Kummallekin oli selvää että seksiä ei tulisi tapahtumaan, koska minä en todellakaan ollut (enkä ole vieläkään) sellainen tyttö joka menisi sänkyyn ensi tapaamisella, eikä Dieterkään ollut moista edes ehdottanut. Kumpikin tiesi sen sanomattakin. Tarkoitus oli tutustua livenä ja jutella, sen sellaista.
En kuitenkaan ollut osannut valmistautua siihen mikä minua kohtasi. Dieter oli sanonut olevansa ruma, mitä hän olikin, mutta en minä sellaisesta ollut koskaan välittänyt, enkä välitä vieläkään. Naamansa kanssa jokainen syntyy, enkä itsekään ole mikään kauneuskuningatar. Mutta hänessä oli silti jotakin pahasti vialla. Näytti siltä kuin hän ei olisi peseytynyt aikoihin, ja vaatteetkaan eivät olleet nähneet pesukonetta sisältä. Hän haisi metrien päähän, vaatteet olivat reikäiset ja tahraiset, hiukset olivat rasvaiset ja likaiset. Noin voimakas piittaamattomuus henkilökohtaisesta hygieniasta sai ensimmäiset hälytyskellot soimaan päässäni.
Olin saanut kaveriltani videokameran lainaan kuvatakseni Turun arkkitehtuuria ja maisemia, koska en ollut ennen käynyt Turussa. Kuvailin ympäristöä odotellessani bussia ihan vain tehdäkseni jotain, sillä aloin tuntea oloni todella vaivautuneeksi. Bussissa Dieter höpisi kaikenlaista, mutta todellisuus oli iskenyt minun mieleeni. Vaikka minä olin tiennyt koko ajan Dieterin iän, se jotenkin loksahti kunnolla jakeluun vasta tavattuamme. Mielessäni pyöri vain että jösses, kaveri on minua puolet vanhempi, ei tämä taidakaan olla kovin hyvä juttu. Ja hänen ruokkoamaton ja likainen olemuksensa ei viehättänyt minua vähääkään. En ole niitä ihmisiä joille on tärkeää miten muut pukeutuvat. Muodit tulevat ja menevät, mutta minusta on kohtuullista odottaa että perusvaatehuolto olisi kunnossa, hygieniasta nyt puhumattakaan.
Dieterin kämpällä minua odotti vielä kauheampi yllätys. Paitsi että neljääkymmentä lähentelevä mies asui opiskelijasolussa (tai "yksiössä" jossa oli yhteiskeittiö vajaan parinkymmenen muun asunnon kanssa), niin asunto oli (ja nyt olen höveli) siivottomassa kunnossa. Jo asunnon oven ulkopuolella tuntui inhottava haju, joka suorastaan iski silmille kun Dieter avasi oven. Eteinen oli täynnä kymmenen sentin paksuudelta muovikasseja ja ilmaisjakelulehtiä. Itse huone oli täynnä kirjoja. Dieter oli sanonut ostavansa melkein joka päivä uuden kirjan, ja huomasin että se todellakin taisi pitää paikkansa. Kirjat eivät kuitenkaan olleet hyllyssä, eivätkä edes siististi pinoissa, vaan sikin sokin lattialla ja pöydällä, aivan kuin monta pientä rähjäistä kokkoa odottamassa juhannusta. Osa lerppui auki, joissakin oli taittuneita sivuja, ja kaiken kaikkiaan ne oli viskelty noin puolen metrin korkuisiin kasoihin kuin roskat. Minua hirvitti moinen painetun sanan kaltoinkohtelu, mutta en uskaltanut sanoa mitään. Lattiaa oli näkyvissä hyvin vähän, ja sekin vähä mitä näkyi, oli tahrojen, roskien ja tennispallon kokoisten pölykoirien peitossa. Dieter sanoi vieneensä ennen tuloani parikymmentä pussia roskia ulos, enkä uskaltanut edes kuvitella miltä asunto oli näyttänyt ennen sitä. Kiinteän pöytälevyn lisäksi huoneessa oli laverisänky, jossa ei ollut patjaa eikä lakanoita, vain hientahrima, ruttuinen petauspatja, kulahtanut huopa ja hikilaikullinen, litteäksi painunut tyyny. Laverillekin oli pinottu kirjoja seinän viereiselle laidalle. En voinut olla ajattelematta, että sellaisessa läävässä päivästä toiseen elävä ei ehkä ollut sellaista materiaalia, jota olin hakemassa.
Lähetin kyydin saaneelle tuttavalleni tekstiviestin, että voisiko hän mitenkään viedä minut Tampereelle jo samana iltana. Ei kuulemma voinut. Minun oli siis jäätävä ainakin yhdeksi yöksi, sillä kello oli jo paljon. Päätin keksiä jonkin tekosyyn miksi lähteä heti seuraavana päivänä. Niinpä minä sitten keskustelin Dieterin kanssa, yrittäen olla mahdollisimman kohtelias, sillä pikku hiljaa olin alkanut jo pelätä. Dieterin puheet olivat aikamoisen levottomia ja huolestumista herättäviä, mutta en ruvennut kiistelemään vaan olin jutussa mukana - en todellakaan tuntenut oloani turvalliseksi. En ollut uskossa, mutta ajattelin että jos herra nähköön selviäisin takaisin ehjänä, voisin vakavasti ruveta harkitsemaan asiaa. Jossain vaiheessa minun oli pakko päästä käymään vessassa. Dieterin vessanpönttö oli ulosteen pinttämä ja peittämä, eikä vessapaperia ollut (Dieterin mielestä käsisuihku oli hygieenisempi, mutta kun siellä ei ollut edes sitä). Vessan lattialla oli kyllä kerros ilmaisjakelulehtiä joiden reunat olivat kosteuden runtelemat. Kyykötin pöntön yläpuolella ja pissin ilmasta käsin, yrittäen ravistella mahdollisimman paljon pois ennen housujen ylösvetämistä.
Yön minä vietin Dieterin laverilla, ja Dieter raivasi kirjoja vielä isompiin läjiin voidakseen nukkua lattialla. En ummistanut koko yönä silmiäni, laskeskelin vain tunteja siihen että pääsisin pois. Aamulla keksin tekosyyn mennäkseni ensimmäisellä bussilla takaisin Tampereelle. Dieter halusi päästä saattamaan minua, minkä hän tekikin. Voi sitä helpotuksen määrää, kun bussi lähti kohti Tamperetta.
Tampereella kaverini huomauttivat heti, että haisin todella oudolta. Sanoin olevani tietoinen asiasta, ja heitin koko vaatekerran pesukoneeseen (se lähti onneksi pois). Minulla oli todella kinkkiset paikat. Halusin nyt todella epätoivoisesti eroon Dieteristä, hän oli säikäyttänyt minut kunnolla ja pelkäsin häntä. Kaverini Petri (nimi muutettu) sanoi että sanoisin Dieterille, että olisinkin vaikkapa ihastunut tällä Tampereen reissullani Petriin. Meillä ei ollut mitään vispilänkauppaa, mutta Petri hyvänä kaverina lupasi tarvittaessa vaikka esittää poikaystävääni. Lisäksi hän ja muut huomauttivat, ettei ollut normaalia että sen ikäinen mies oli tämän ikäisen tytön perässä. Minä otin neuvosta vaarin. Ihan heti en uskaltanut moista sanoa, eikä minulla ollut aikaakaan, sillä ravasin ystäväni kanssa läpi Tampereen vuokravälitystoimistoja. Kun päivät menivät vuokra-asuntoa etsiessä, en kerennyt vastailemaan Dieterin sähköposteihin ennen kuin toimistojen mentyä kiinni ja etsiydyttyäni jossain netin ääreen. Koska en ollut vastannut Dieterin sopivaksi katsomassa ajassa, häneltä oli tullut tunnin välein toinen toistaan ilkeämpiä ja uhkaavampia sähköposteja (eikö neidin nyt sovikaan enää vastata, minä kostan verisesti jos sinusta ei ala kuulua mitään jne jne). Se, että olin ollut asuntoa etsimässä, rauhoitti häntä vain vähän. Sitten kävin tuumasta toimeen ja laitoin sähköpostin, missä sanoin kohteliaasti että emme taida ihan sopia toisillemme (sillä minusta se oli aika selvää), ja että olenkin ehkä ihastunut kaveriini Petriin (joo, se oli huono neuvo Petriltä, mutta aina ei voi onnistua). Ihastumisjutulla oli tarkoitus ennaltaehkäistä sitä selvittelyä että miksi emme sopisi yhteen, sillä en halunnut laukoa hänelle päin naamaa hygieniasta ja siistiydestä. Yritin sillä tehdä asiasta mahdollisimman helppoa ja kivutonta jokaiselle osapuolelle.
Olin kuvitellut että se olisi siinä, että Dieterkin olisi huomannut että emme ehkä ole kovinkaan hyvä yhdistelmä, ja että hän todellakin oli minulle liian vanha, siitä kaikesta muusta nyt puhumattakaan. Väärin, väärin väärin. Sähköpostilaatikkoni täyttyi huoritteluista ja solvauksista, verisellä ja armottomalla kostolla uhkailusta, sekä ilmoitus siitä että hän aikoo julkaista minun sähköpostini ja vieläpä muokata niitä omiin tarkoituksiinsa. Sain kuulla olevani psykopaattinen narttu ja teinihuora, emakko ja paskiainen. Ja hän kyllä kostaisi, totisesti kostaisi. Dieteriä varmasti hivelee kuulla näin jälkeenpäin että minä olin peloissani, totta helvetissä minä olin peloissani. Tuskin kovinkaan moni minun asemassani oleva nuori tyttönen ei olisi ollut peloissaan.
Dieter mustamaalasi minut foorumeilla, muokkaili kirjoittamiani sähköposteja uhkauksensa mukaan sellaisiksi että ne saivat minut näyttämään pahalta ja hänet itsensä uhrilta, tekaisi väitteen että minä olisin muka innokas sadomasokismin harrastaja ja olin muka harrastanut sm-seksiä useiden miesten kanssa (mikä ei pitänyt miltään osin paikkaansa). Dieter levitti minusta todella yksityiskohtaista tietoa ympäri tietoverkkoa, sellaista mistä ei voinut olla tunnistamatta minua, ja minkä avulla halutessaan saisi selville kuka minä olen: ikäni, etunimeni ensimmäisen ja viimeisen kirjaimen, sukunimeni ensimmäisen kirjaimen, harrastukseni (harrastin pistooliammuntaa ja Dieter keksi että minä olin uhannut muka tappaa hänet, ja mahtavan marttyyrinomaisesti ilmoitti että jos hän löytyisi kuolleena, niin minä olisin syyllinen) lukion jossa opiskelin, ryhmäni numeron, vanhempieni ammatit, tiedon siitä että olin ollut erään sanomalehden nuorena pakinoitsijana (mistä viimeistään kaikki maakunnassa elävät lukijat tiesivät kuka olen). Ja yksityisesti hän taisi levittää vieläkin yksityiskohtaisempia tietoja ja lisää keksittyjä vihapuheita, koska aloin saada sähköpostiini ja puhelimeeni hyvin kyseenalaista materiaalia. Kaiken lisäksi Dieterillä oli otsaa vielä väittää, että minä olin tutustunut häneen vain kohottaakseni omaa sosiaalista statustani - vaikka tosiasiassa statustaan ei voisi enää pahemmin alentaa. En missään tapauksessa haluaisi nimeäni liitettävän Dieteriin ja hänen kypsymättömään, vihamieliseen uhoonsa.
Niin, kunpa olisinkin uskaltanut viedä asian poliisille. En vienyt. Vaihdoin puhelinliittymää ja odotin että Dieter rauhoittuisi, että kaikki laantuisi ja kaikki palaisi edes jotenkin ennalleen. Minusta se mustamaalaaminen, haukkuminen ja valheiden levittely oli täysin kohtuutonta siihen nähden, että olimme lähetelleet sähköposteja kolme ja puoli kuukautta ja tavanneet tasan yhden kerran. Tunnustan että oli naiivia ja typerää ihastua tuolla tavalla sähköpostitse - ihastua mielikuvaan ja ihastumisen tunteeseen - mutta en usko että olen ainut jolle on teini-iässä käynyt niin. Sitä tapahtuu kaiken aikaa. Nyt olen kahdenkymmenenviiden, ja voin hyvin tunnustaa olleeni 18-vuotiaana naiivi ja höperö. Kukapa meistä ei olisi joskus ollut? Sen sijaan en ole psykopaattinen narttu enkä miestennielijähuora.
Ilkeilyt jatkuivat milloin missäkin päin nettiä, ja Dieter sai valheillaan ihmiset uskomaan että minä olin hullu ja psykopaatti ja vaikka mitä, ja minä sain haukkuja kaikkialla. Yksi ystäväni sanoi että anna takaisin samalla mitalla, ja jonkin aikaa minä yritinkin sitä, mutta kehnoin tuloksin. Se oli jo toinen huono neuvo mitä noudatin, sillä siitähän Dieter sai vielä enemmän vettä myllyynsä. Minun väitetty psykonarttuuteni liimautui entistä tiukemmin minuun kiinni. Jossakin vaiheessa harkitsin että olisin pyytänyt Dieteriltä anteeksi aiheuttamaani mielipahaa, mutta ylpeyteni esti minua tekemästä sitä, sitäpaitsi hän oli aiheuttanut minulle satakertaisesti enemmän pahaa mieltä. Enkä usko että hän oli kovinkaan hyvin kosketuksissa terveen järjen kanssa, joten päätin antaa vain olla.
Olin muuttanut Tampereelle ja ruvennut elämään uutta elämää uudella paikkakunnalla. Minulla oli uusia, hyviä ystäviä ja kesä oli aivan ihana. Kävimme kaveriporukalla uimassa ja heittelemässä frisbeetä, kiersimme museoita ja taidenäyttelyitä. Minusta tuntui että saatoin ruveta taas elämään rauhassa. Kunnes eräänä päivänä istuessani ystäväni kyydissä, huomasin Dieterin kävelevän vain parin sadan metrin päässä uudesta kodistani. Menin täysin suunniltani, ja ystäväni (joka siinä vaiheessa tiesi kyllä tarinan) ajoi minut suoraan poliisiasemalle. Kerroin päivystävälle poliisille koko jutun ja ilmaisin huoleni. Poliisi katsoi koneelta Dieterin tiedot, silmäili niitä hetken, ja huokaisi: "ai tämä on tällainen tapaus". Enempää hän ei voinut tietenkään sanoa, mutta minusta siinä oli jo riittävästi. Poliisi lupasi ottaa asiakseen selvittää, oliko Dieter kenties pahoissa aikeissa. Sen jälkeen en nähnyt häntä enää.
Dieter on jatkanut kyllä netissä riekkumistaan, monilla eri foorumeilla ja blogien yleistymisen myötä myös eri blogeissa. Dieterin tekstit tunnetaan päättömästä aggressiivisuudestaan, hävyttömistä solvauksista ja umpimielisestä suhtautumisesta niihin, jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä (hänelle sellaiset ovat fasisteja, psykopaatteja ja vähämielisiä apioita). Minä sain kokea hyvin karvaalla tavalla, että hän on kuin onkin tosissaan kirjoittaessaan vihamielisiä manifestejaan. Mukava hän on ainoastaan niille jotka ovat hänen kanssaan samaa mieltä tai joiden suosiota hän tavoittelee itse. Nykyisin hänelle jopa maksetaan siitä, joskaan en ymmärrä kuka sellaisesta voi maksaa. Olen huomannut kyllä itseäni käytettävän esimerkkinä - joskin valheellisena ja väritettynä - milloin missäkin naisvihamielisessä tekstissä. Hän on tehnyt minusta käsikassaransa vastoin tahtoaan, pukenut päälleni rakentamansa iljettävän, valheellisen haarniskan, joka ei todellakaan ole minä. Dieter haluaa ihmisten näkevän vain sen haarniskan, eivät sitä kuka minä oikeasti olen. Hän ei ole vieläkään jättänyt minua rauhaan.
Siitä siis tämä nettisivu, hyvä lukija. Minä, psykonartuksi väkisin leimattu, halusin kertoa siitä, mitä todella tapahtui kevätkesällä 2001. Minulle tämä on katharsis, puhdistautuminen. Minusta ihmisten on aika tietää totuus, eikä vain Dieterin vääristeltyä, keksittyä versiota. Minulla ei ole mitään syytä valehdella, minun ainoa päämääräni on saada lopultakin olla Dieteriltä rauhassa, sillä niin kauan kun hän on valmis toistelemaan minusta keksimiään valheita yhä uudelleen ja uudelleen, minä en voi saada rauhaa. Olen esimerkiksi harrastanut kirjoittamista ja piirtämistä ja maalaamista (johon minulla on myös koulutus) pienen ikäni, ja olen sanonut kustannussopimuksille ja taidenäyttelymahdollisuuksille ei Dieterin pelossa: en halua että Dieter ilmoittaa blogissaan että nyt se menneisyyteni psykonarttu on julkaissut kirjan/pistänyt taidenäyttelyn pystyyn/tehnyt sitä tai tätä, hän on se kamala psykopaattihuora - ja sitten minä saisin taas päälleni haukkuja ja solvauksia ja ihmisten paheksuntaa pelkkien valheiden tähden ja siksi, että menin nuorena ja hupsuna hetkeksi aikaa ihastumaan netissä täysin väärään ihmiseen. Omia julkaisuja pantatessani olen toiminut sisällöntuottajana muille. Minulla on vain tämä yksi ainutkertainen elämä, enkä halua antaa valheiden ja vihapuheiden pilata sitä kokonaan. Olen antanut Dieterin vaikuttaa ratkaisuihini yli seitsemän vuotta, ja olen nyt lopultakin kerännyt rohkeutta tehdäkseni tämän nettisivun missä kerron mitä psykonartun tittelin takana todella on.
Minä olen sanonut sanottavani, kertonut kaiken niin tarkasti kuin yli seitsemän vuoden takaiset tapahtumat voi muistaa, mitään lisäämättä, mitään pois jättämättä. Kiitos Sinulle, hyvä lukija, mikäli jaksoit tänne saakka. Toivon Sinulle kaikkea hyvää.
-------------
http://vainovalkea.blogspot.com/2008/11/kuka-turkulainen-paskanlevittj-tulee.html
-----------------------
